Hmm, kaiketi tätäkin pitää kokeilla

Olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa. Pienenä tapasin kirjoittaa muistiin tapahtumia ja ajatuksia, mutta aina jonkin ajan kuluttua ne ajatukset näyttivät tekstinä niin tyhmiltä, että revin kirjoittamani sivut pois ja poltin ne takassa. Miten niin jakomielitautista?

Koska aion ryhtyä tekemään gradua eräänlaisista blogiteksteistä, päätin nyt sitten aloittaa omankin blogin. Ihan tutkimusmielessä siis. Tai no, onhan tällaiselle itseään rakastavalle ihmiselle aina mukavaa kirjoittaa itsestään - ja vielä mukavampaa, jos joku niitä tekstejä vaivautuu lukemaan. Moi siis äiti, isi, Noora ja Toni.

Mietin nimeä tälle blogille niin kauan, että rekisteröitymisaika umpeutui, ja minut heitettiin pois bloginaloitussivulta. Mietin jos jonkinlaisia hienoja nimiä (pelkkä "Saara" oli varattu), mutta en keksinyt mitään. Sitten päätin valita toteamuksen, joka parhaiten kuvaa jokapäiväistä elämääni. Minua todella nukuttaa aamuisin. Sängystä on kamalaa nousta.

Tänään alkaa graduseminaari. Vähän jännittää, meneekö aiheeni läpi - proffa ei ole vieläkään vastannut jo lähes kaksi viikkoa sitten lähettämääni sähköpostiin. No, taivun uskomaan, että vaikeneminen on merkki myöntymisestä.

Uhkaukseni tehdä gradu kokonaisuudessaan tämän vuoden aikana on herättänyt hilpeyttä ystäväpiirissäni. Vielä näette, mokomat naureskelijat! Tai sitten ette. Jos tässä joku superhyvä työpaikka tulee vuoden aikana eteen, niin kaipa se on parempi hypätä urakelkkaan. Tai jos vaikka vaan laiskottaa. Mutta ei, olen kyllä niin motivoitunut, että pakko tästä on jotain tulla. Ja kun nyt kerran sanouduin irti työstänikin, onhan tässä joku roti pidettävä.

No, tiivis ilmaisu kunniaan ja päätös tälle jorinalle:
Tervetuloa lukemaan blogiani milloin vain huvittaa. En lupaa kirjoittaa joka päivä enkä varmaan edes joka viikko (paitsi tietysti nyt alussa, kun tässä on vielä jotain uutuudenviehätystä). Lupaan kuitenkin, että tästä päiväkirjasta en revi sivuja pois. Paitsi pyynnöstä.